Myrskylän seurakunta - Mörskoms församling

Ja Minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Jer. 31.

Myrskylän seurakunta kuuluu Helsingin hiippakuntaan ja Porvoon rovastikuntaan . Sen väkiluku (2016) on 1605 henkeä, joista ruotsinkielisiä on n. 11 %. Seurakunta on kaksikielinen, mutta pappeja on vain yksi. Myrskylä on erotettu Pernajasta Kristiina-kuningattaren allekirjoittamalla kirjeellä 26.7.1636. Se oli Pernajan kappeli vuoteen 1639 saakka, jolloin se sai oman kirkkoherran.

Myrskylän ensimmäinen kirkko rakennettiin vuonna 1611. Se ei päässyt 20 vuoden ikään ja kaivausten perusteella se on palanut.

Toinen kirkko valmistui seurakunnan itsenäistyttyä edellisen paikalle vuonna 1639. Se purettiin huonon kunnon vuoksi vuonna 1800.

Kolmas eli Myrskylän nykyinen kirkko on edeltäjiensä lailla puukirkko. Sen rakentamissuunnitelma aloitettiin Tukholmassa vuonna 1797, ja se valmistui vuonna 1803. Rakentajana toimi huomattava kirkonrakentaja Matts Åkergren Ruovedeltä, ja sen vihki tarkoitukseensa Porvoon piispa Zachris Cygneus 3.10.1803. Kirkko on edelleenkin käytössä ja siihen mahtuu n. 650 henkeä.

Myrskylän kirkon urut on alunperin rakennettu Pietarin Pyhän Katariinan kirkkoon vuonna 1776.
Tukholmalaista urkujenrakentajaa Olof Schwania (s.18.10.1744 Säter - k. 15.4.1812 Tukholma) pidetään cahman-koulun urkujenrakennustaidon viimeisenä mestarina. Schwan tuli Ruotsin johtavan urkurakentamon Gren & Stråhlen verstaaseen oppipojaksi varsin nuorena, mutta ei saanut jatkaakseen sen toimintaa, vaan sai privilegin vasta 1771. Schwan työskenteli jonkin aikaa yhdessä Mathias Swalberg nuoremman kanssa. Kun Schwan kuoli, sanottiin: ". . . riket förlorade med honom sin enda verklige orgelbyggare." Schwania kutsuttiin jo eläessään Ruotsin Silbermanniksi, millä korostettiin hänen rakentamiensa urkujen soinnin hienoutta.

Carl Wirth on täyskorjannut ja laajentanut urut vuonna 1833. Ne ostettiin 600 ruplalla Pietarista Myrskylään vuonna 1875. Albanus Jurva korjasi ne perusteellisesti vuonna 1902, ja vuosina 1978-1979 Veikko Virtanen Heinrichin urkurakentamon avustuksella restauroi ja uudestirakensi ne. Samassa Yhteydessä Asko Rautionaho suoritti sen disponoinnin ja restaurointisuunnitelman.

Urut ovat 19 äänikertaiset. Osa niiden etusivusta on vuodelta 1776, ja julkisivu on vuodelta 1833. Urut edustavat soinnillisesti romantiikan äänikertaharvinaisuutta Suomessa.

Saarnatuoli on siirretty edellisestä kirkosta. Saarnatuolissa on merkintä "Renoverat Anno 1682", korjattu vuonna 1682. Saarnatuolin takaseinällä on keskiaikainen krusifiksi. Se on entisöity korjauksen yhteydessä vuonna 1939. Valkoinen maali on raaputettu siitä pois ja näin on saatu keskiaikaiset kuviot esiin.

Alttaritaulu on nimeltään "Vuorisaarna". Muotokuvamaalari Dora Wahlroos on maalannut sen vuonna 1896. Rusthollari Karl Creijula ja Frederika Smolander ovat lahjoittaneet sen Myrskylän kirkkoon vuonna 1901.

Kirkkotekstiilejä on olemassa vuodelta 1653. Viimeiset kasukat on hankittu vuonna 1978. Vanhimmat kirjat ovat kirkon kirjastossa arkistoituna ja ne ovat 1600-luvun alkupuolelta. Sellainen on mm. piispa Erik Sorolaisen "Postilla" vuodelta 1621.

Kristallikruunut ja sukuvaakunat ovat Myrskylän kartanossa vaikuttaneiden sukujen jäsenten lahjoituksia. Näitä Sukuja ovat olleet mm. Forbus, Creutz, Boije, Mellin. Lahjoituksista merkittävimmät ovat kirkonkellot tapulissa, joka on rakennettu kirkon lähelle. Se on valmistunut n. vuonna 1780 ja on siis yli 20 vuotta kirkkorakennusta vanhempi. Liity kirkkoon!
Myrskylan seurakunta - Mörskom församling


Myrskylän seurakunta
Mörskom församling

 

 

Ajankohtaista

MUNKKEJA JA SIMAA TI 30.4. SRK-KODILLA
Munkkeja ja simaa ti 30.4. seurakuntakodilla etukäteistilauksella tai munkkikahvilasta. Tilaukset 26.4.mennessä, Lue lisää...
- - - - -
YHTEISVASTUUKERÄYS 2024
Yhteisvastuukeräys 2024 on alkanut. Vuonna 2024 Yhteisvastuu keskittyy nuorten elämänhallinnan ja Lue lisää...
- - - - -
Nuorten After school yläastelaisille tiistaisin klo 15-17.
Tule pelailemaan, haukkaamaan pientä purtavaa, tekemään läksyjä ja näkemään tuttuja! Lue lisää...
- - - - -
Lisää uutisia

Etusivu | Ajankohtaista | Yhteys | Hallinto-Administration | Palvelun tie - Betjänas vägen | Pyhät juhlat-Kyrkliga förrättningar | Rippikoulu-Skriftskola | Seurakuntamme-Vår kyrka | Töitä tarjolla seurakunnassa | Tukea elämään-Stöd för livet